Mesenaatti KARL HERMAN RENLUND (1850- 1908) syntyi v.1850 Kokkolassa merimies Petter Renlundin ent. Räihä (1810- 1876) ja Brita Maria os. Skoglundin (1815- 1874) poikana. Seitsemästä lapsesta eli aikuisikään Hermannin lisäksi vain Johan Vilhelm ja Maja Sofia.
Isä Petter oli kuulonsa menetettyään palannut meriltä, viimeksi hän oli kuljettanut pientä höyryalusta Hämeessä. Renlund työskenteli Donnerin kauppahuoneessa hoitaen varustamotoimien lisäksi myös konttorihuoneen siivousta. Lisäksi hänen nähtiin kulkevan kadulla saha, kirves ja sahapukki mukanaan pilkkomaan ihmisten puita. Hänen äitinsä Mari tienasi lisäansioita pitämällä pientä keittiöravintolaa markkinoitten aikana keittäen ryynipuuroa ja velliä, jolla oli hyvä menekki.
Kotona lapset oppivat suoruutta ja rehellisyyttä, ja kodin riidattomasta hengestä ja valoisasta tunnelmasta johtuen monet perholaiset pitivät kaupunkimatkoillaan Renlundin taloa kortteerinaan.
Herman sai jo muutaman vuoden ikäisenä tienata muutaman lantin pitämällä puhtaana omia ja naapurin katuojia ja leikkaamalla matonkuteita. Hän osoitti omaavansa kauppamiehen vikaa pannen matonkudekeränsä puntarin nokkaan ja sanoen: ”Täytyy punnita tarkkaan, mutta ei saa punnita liikaa !”
Tulipalon jälkeen v.1861 keräsi Herman muiden koulupoikien tapaan raunioista rautanauloja, saranoita ja lukkoja niin paljon, että niiden myynnistä ansaitsi muutaman ruplan.
Kahdeksanvuotiaana hänet pantiin Donnerin- Hongellin pientenlasten kouluun, jossa hän joutui vilkkaan luonteensa takia huonon oppilaan kirjoihin ja joutui istumaan päivittäin mustalla penkillä. ”Hän on niin tyhmä,hän ei voi oppia mitään. On sama käykö hän koulua vai ei!” sanoi matami muutaman kuukauden päästä äidille. Äiti osti rihvelitaulun ja kirjoitusvihkon pojalle opettaen itse hänelle lukemista. Päästyään seuraavana vuonna ala-alkeiskouluun sanoi Herman: Kokkolan herrat vielä kerran ottavat lakin päästään edessäni.
Koulussa nyt hyvin menestyvä Renlund oli sukkela ja sanavalmis, siksi hän pääsi kolmen luokan jälkeen Helsinkiin Herlinin rautakauppaan kauppa- apulaiseksi. Kuultuaan asiasta Herman purskahti itkuun, koska joutui lähtemään kotoa ja koulusta eikä päässyt siirtomaatavarakauppaan, jossa sai syödä rusinoita ja muita herkkuja.
Hän lähti täältä 14- vuotiaana istuen rahtikuorman päällä, joka kuljetti Finnilän tupakkatehtaan purutupakkaa ”Kokkolan Pötkyä” Helsinkiin. Makasiinimihen apulaisena ja kauppapalvelijana häntä pilkattiin kaukaa tulleena matkimalla outoa Kokkolan ruotsia. Vähitellen Herman Renlundin asema parani ja hän pääsi paremmille palkoillekin, mutta muutti pian Stockmannin rautakauppaan. Tähän aikaan Herman sanoi olevansa tarkka, kunnes on ansainnut kymmenentuhatta, mutta ei sitten enää. Parantuneen palkan ansiosta hän voi nyt auttaa taloudellisesti vanhempiaan, varsinkin nälkävuosina 1867- 1868 apu olikin kovasti tarpeen.
Syksyllä 1874 siirtyi Renlund toiminimeen Winter & Parviainen provisiopalkalle, sitten osakkaaksi. Renlund sai palojöljyn myyntiin Suomessa lähes monopolin. V.1884 Parviainen otti siirtomaatavarakaupan ja Renlund rautakaupan, joka muutettiin osakeyhtiöksi ottamalla osakkaiksi entisiä apulaisia v.1905. Ensimmäinen miljoona v.1906 sivuutettiin ja v.1908 toinen. Renlund oli osakkaana eri yhtiöissä mm. Wärtsilä O/y, Suomen Höyrylaiva O/y, Suomen Merivakuutus O/y, Helsingin Makasiini O/y, Helsingin Raitiotie- ja Ominbus O/y, Jockis Gods Ab, Kotkan selluloosatehdas, naulayhtiö Ferraria ja Paraisten Kalkki O/y.
Hän oli säätyvaltiopäivillä Kokkolan porvariston edustajana v.1891- 1906. Myös Helsingin luottamustoimiin hän osallistui lähes kahdenkymmenen vuoden ajan.
Vaikka Herman tanssi mielellään varsinkin valssia ja oli naisten etenkin rouvien suosikki, hän ei solminut koskaan avioliittoa. Myöhemmin tanssi väheni, kun hänen painonsa nousi 160 kiloon. Kesäisin hänellä oli oma pöytä Kappelissa ja penkkiä Espalanadilla sanottiin Renlundin kesähuvilaksi, talvisin hän seurusteli Kämpin kahvilassa taiteilijoiden kanssa. Sibelius, Pekka Halonen ja useat taidemaalarit kuuluivat hänen ystäväpiiriinsä. Yhdessäolo kului huumorin ja nokkelan sanailun merkeissä. V.1891 Kämp tarjoaa seisovaa pöytää hintaan 3 mk.
Renlund oli perustamassa Kaupunkien Hypoteekkikassaa v. 1895. Tämä hyväntahtoinen liikemies oli tunnettu takuumies ja taiteentukija. Auttaminen meni niin pitkälle, ettei hän tehnyt taideostoja näyttelyn auettua, vaan antoi muille etusijan sanoen: Täytyyhän jonkun ostaa niitäkin tauluja, joita on vaikein saada myydyksi.
Ehkä tunnetuin tapaus liike- elämässä oli aikoinaan Karl Fazerin oman liikkeen perustaminen Helsinkiin v.1891. Fazer laski tarvitsevansa 150.000 mk:n lainan, johon hän pyysi K. H. Renlundia takuumieheksi. Ei, sanoi Herman Renlund, sitä en tee. Mutta minä takaan 250.000 mk, sillä sen summan herra Fazer tarvitsee.
Kauppaneuvoksen arvonimestä hän oli aikoinaan kieltäytynyt, vuorineuvokseksi häntä ei jostain syystä nimitetty, koska häneltä puuttui päättäjien mielestä teoreettinen koulutuspohja. Kun hänelle tarjottiin toisen kerran kauppaneuvoksen titteliä, hän suostui, mutta kuoli, ennenkuin nimitys astui voimaan.
Karl Herman Renlund kuoli helmikuussa 1908 sydänkohtauksen jälkeen 58 vuoden ikäisenä. Renlundin testamentti, joka oli kirjoitettu jo toukokuussa 1905, sisälsi lahjoitukset Helsingin ja Kokkolan kaupungeille. Kokkola oli hänen synnyinkaupunkinsa ja Helsinki se paikkakunta, jossa hän harjoitti kauppojaan ja ansaitsi suunnattoman omaisuutensa. Huomattavin Kokkolaan tulleista lahjoituksista oli hänen taidekokoelmansa, joka sisälsi 43 pääasiassa kotimaisten taiteilijoiden taulua.
Koko jäljellejäävä realisoitu omaisuus lankesi säätiölle, jolle Herman Renlund antoi nimeksi ” Brita Maria Renlunds minne”. Säätiön pääjohtokunnan toimipaikka oli Helsingissä, ja haarakonttori Kokkolassa. Hänen alunperin yli 2 miljoonan kultamarkan omaisuutensa oli noussut vuoteen 1918 mennessä yli 11 miljoonaan. Tätä rahastoa hoiti ”Brita Maria Renlundin muisto”- säätiö, jonka johtokuntaan valittiin seitsemän naista. Sen tavoitteena oli heikkojen lasten fyysisen hoidon parantaminen, sekä köyhien ruotsinkielistä opetusta saavien koululasten ruokailusta ja vaatetuksesta huolehtiminen. Kokkolassa säätiö oli perustamassa lastenkotia, joka myöhemmin muutettiin kansakouluksi. Se huolehti Kokkolan ruotsinkielisten lasten kouluruokailusta.
Vuonna 1921 jaettiin säätiön toiminta kahteen osastoon, joista toinen vastasi lastenhoidon ja toinen kouluja koskevien kysymysten hoidosta. Lastenhoitolaitoksia on ollut nelisenkymmentä, oppilaskoteja oli 18; ne toimivat 17 paikkakunnalla. Kesäsiirtoloita oli seitsemän, ja ammattikouluja kolme.
Kokkolassa toimi lastenkoti, Soldatskärin kesäkoti, ruotsinkielinen lastentarha, Savelan lastentarha, Kokkolan suomalainen lastentarha ja oppilaskoti Svenska samskolans i Gamlakarleby elevhem.
Myöhemmin avustukset ovat menneet Folkhälksanin ja Barnavårdsföreningen i Finland kautta.
– Eero Huima –
